keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Väliseminaari takana

Ihan hyvä välivaihe. Paitsi että itse joutuu miettimään omaa työtään siltä kannalta että pystyy tekemään siitä selkeän esityksen, on hyvä kuulla mitä muilla opiskelijoilla on esitettävänä. Tämä auttaa huomaamaan mitä puutteita omassa työssä on. Väliseminaari toi taas uutta intoa vääntää! Kaksi ensimmäistä haastattelua on takana. Ensimmäinen pariskunnalta, joilla on suvussa jo viides polvi... Osin kertomukset olivat juuri mitä odotin, osin täysin muuta! Tästä tulikin mielenkiintoista.. Kun yritin siirtää haastattelun kamerassa 4gigan muistikortille, ei mahtunut! Haastattelu kesti 1h 15min. Siitä ehkä 45min on käyttökelpoista materiaalia. Haastatteluun kuuluu "lämmittely", sopivan tunnelman saaminen ja loppuglögit oli juotava.
En siis enää voi sitä kautta siirtää materiaalia koneelle. Ostin piuhan kamerasta tietokoneelle, kamera mukana liikkeessä. Myivät väärän! Vielä en ehtinyt hakea uutta. Eilen oli toinen haastattelu, kuulevan henkilön kanssa. Hermeneuttinen tutkimusmetodi korostaa non-verbaalisten asioiden huomioimista. On siis vain hyvä että kuulevienkin haastattelut ovat kuvattuina. Yksi haastatteluistani tapahtuu kirjoittaen etäisyyssyistä. Varmistin haastateltavani saaneen kysymysteemat. Hän jo olikin alkanut vastaamaan. Hyvä fiilis! Lauantai firman juhlissa, sunnuntai litteroidessa..

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että olet saanut uutta, yllättävää tietoa, ja motivaatio on kohdillaan. Tekniikan kanssa on aina jännää, miten mikäkin toimii, ja miten tiedostoja siirrellään niin ettei mitään arvokkaasta materiaalista häviäisi ikuisiksi ajoiksi. Ja sitten on vielä tuo litterointi... Kuulostaa työläältä ja etenkin aikaa vievältä kirjoittaa puhtaaksi pitkiä haastatteluja. Voitko antaa vinkin, miten litterointi sujuu tehokkaasti? Pystyykö ohessa analysoimaan materiaalia vai meneekö kaikki ajatus tekstin tuottamiseen?

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että työ on päässyt yllättämään. Itse olen juuri pohtinut, että kuinka osaan irtautua olettamistani tuloksista ontia tehdessäni ja arvioimaan materiaalia täysin objektiivisesti. Teknisiä ongelmia ilmaantuu valitettavsti aian, vaikka kuinka valmistautuisi. Toivottavsti ne kuitenkin jäivät tähän!

    VastaaPoista