Olin koko muuntokoulutuksen ajan miettinyt tiettyä aihetta. Minulla piti olla ohjaaja eräästä liitosta ja kuvaaja työlleni. Tilaajanakin olisi ollut kyseinen liitto. Ensin ohjaajani jätti työpaikkansa ja ei ollut enää käytettävissäni, sitten organisaatio liitossa muuttui ja kuvaaja muutti kauas.. Motivaationi ja kiinnostus aihetta kohtaan lässähtivät ja aloin pohtia uutta.
Milloin kannattaa luovuttaa ja vaihtaa aihetta?
Ehkä motivaaton lässähdettyä aiheen vaihto voi olla paikallaan. Etenkin jos organisointi ja suunnittelu täytyy joka tapauksessa aloittaa alusta... Mutta kuinka helppoa on luopua aiheesta jota on muhitellut jo pitkään?
VastaaPoistaJos olit nimenomaan jollekin tietylle tilaajalle halunnut tehdä juuri sen työn, voi olla, että aiheenvaihtoa kannattaa miettiä. Toisaalta jos itse aihe kiinnostaa, niin varmasti saat jonkun muunkin tilaajan ja muut tarpeelliset ihmiset työhösi mukaan. Paha paikka!
VastaaPoistaVoisitko ajatellakaan toteuttavasi suunnittelemasi työn jollekin muulle taholle?
Voi ei, kävipä ikävästi... Toisaalta kaikella on tarkoituksensa, joten ehkä lopputuloksesta tuleekin uudella aiheella vieläkin mahtavampi ja jälkeenpäin kiittää nyt huonolta tuntuvalta tuuriaan! :)
VastaaPoistaTuollaiset itsestä riippumattomat ongelmat tai vasitoinkäymiset ovat ikäviä, varsinkin, jos on juuri halunnut thedä kyseisen tahon kanssa töitä. Tuollaisessa tilanteessa ei kai kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä uutta aihetta. Minusta ainakin tuntuisi vaikealta väkisin tehdä jotain, joka näytää siltä ettei tule toteutumaan. Varmasti vielä löydät jotain joka on kiinnostava, ja jossa ei tule vastaan tuollaisia käytännönongelmia. tsemppiä! :)
VastaaPoistaedellisessä kommentissa näppäilyvirheitä! vastoinkäymiset, tehdä :D
VastaaPoistaTämä kuullostaa pahimmalta mahdolliselta tilanteelta minkä voin kuvitella. Mietin kuitenkin, että olisiko mahdollista säilyttää sama aihe ja vain etsiä uusi tilaaja? Tai ehkä mahdollisesti muuttaa aihetta, mutta vain hiukan? Jos ajatukset ja suunnitelmat ovat koskeneet tätä tiettyä aihetta jo pitkään, voi olla todella hankalaa lähteä liikkeelle aivan puhtaalta pöydältä. Toisaalta se tietysti voi olla juuri se mitä tarvitaan; uusi alku, jossa vanhat ajatukset aiheesta eivät tule manaamaan.
VastaaPoistaMun mielestä mitään aihetta ei kannata valita jos ei ole superinnostunut siitä, ja motivaatio on kadoksissa. Sen kanssa kuitenkin vietetään niin monta tuntia, että sen pitää tuntua hyvältä. Toisaalta jos motivaation lässähtäminen johtuu lähinnä käytännön asioista, eikä aiheesta itsestään, kannattaa ehkä hetki vielä katsoa josko ne ongelmat voisi selvitä..
VastaaPoistavoi ei, kävipä ikävästi! Oon samaa mieltä Sinin kanssa, että aihe tulisi miettiä niin, että siinä varmasti mielenkiinto säilyy mutta voiko minkään aiheen kanssa käydä niin, että se olisi koko ajan 100%:ti kiinnostava? Ja mitä tosiaan motivaatoin kanssa tehdä jos käytännön syistä aiheen toteuttaminen ei onnistukaan?
VastaaPoista